Luettuani Richard W. Langerin kirjan Ikkunallani kasvaa sitruunapuu ja taatelipalmu, innostuin kasvattamaan uusia kasveja erilaisten hedelmien siemenistä. Aiemmin olin istuttanut avokadon, itäminen kesti hurjan kauan mutta lopputulos on hieno - avokadoni on jo metrin mittainen ja pariin kertaan lyhenneltykin. :) Joulukuusesta se ei kylläkään pitänyt ja joutui sen takia muuttamaan kaupunkiin ensimmäisenä, nyt sentään näkyy jo uusien haarojen alkuja...

Mangosta on ollut parikin kokeilua, mutta ne eivät ole halunneet lähteä itämään. Tälläkin hetkellä on yksi mullassa, saa nähdä miten käy... Nyt peitin koko siemenen mullalla kun istutin sen, aikaisemmin olen jättänyt osan siemenestä mullan pinnalle ja se on homehtunut.

Kasvamassa on myös joku sitrus, villi veikkaus on klementiini, mandariini tai joku sen tapainen. :P Tökin siemenet multaan ja kolme neljästä lähti kasvamaan (sitrukset ovat tunnetusti idioottivarmoja itäjiä). Siemenistä kaksi lähti kasvamaan suht nopeasti ja ne olen siirtänyt jo omiin ruukkuihinsa. Kasvutavassa oli eroja vaikka siemenet olivatkin peräisin samasta hedelmästä - toinen kasvoi äkkiä pitkäksi mutta on hontelo, toinen taas on lyhyt mutta tukeva. Ja kasvuolosuhteet ovat siis molemmilla olleet samat. Kolmannen kasvajan löysin kun olin ottamassa purkkia uusiokäyttöön ja möyhentelin kuivunutta multaa haarukalla... Otin uuden purkin. :)

Pitkä ja hoikka versio

 

Tuorein onnistuminen tapahtui litsillä. Olin jo luopunut toivosta niiden suhteen kun purkki oli ja pysyi tyhjänä viikkotolkulla, mutta syykin selvisi... Olin järkeillyt siemenen suuntauksen juuri päinvastoin kuin olisi pitänyt ja lykännyt sen multaan väärinpäin. :D Tämän takia litsini oli joutunut tekemään mullassa u-käännöksen ennenkuin pääsi pintaan ja aikaa kului. Sisukas kaveri. :) Litsin siemeniä laitoin purkkiin muistaakseni kuusi kappaletta, nyt on pinnalla yksi ja näkyviin tulossa ainakin kaksi versoa. Aluksi verso oli aivan valkoinen, mutta yhdessä päivässä sen varsi muuttui punaiseksi, lehdet ovat vihreät. Odotan innolla sen kasvamista. :)

Litsi